Siirry sisältöön

Ohje leikkauksellisen hampaan poiston jälkeen

  • Pidä harsotaitos poistokuopan päällä puremalla hampaita kevyesti yhteen noin 30 minuuttia. Poistokuoppaan muodostuu tässä ajassa verihyytymä.
  • Mikäli poistokuopasta vuotaa vielä tämän jälkeen verta, tee uusi harsotaitos, laita se poistokuopan päälle ja pure hampaita yhteen 20-30 minuuttia. Älä mene makuulle.
  • Voit hillitä verenvuotoa ja turvotusta myös kylmällä jääpussilla (20 minuuttia kerrallaan). Suun avaaminen voi olla vaikeutunut turvotuksen takia ensimmäisten päivien ajan ja iholle saattaa tulla mustelma.
  • Ole syömättä ja juomatta 3 tuntia. Ensimmäisinä päivinä ruoan olisi hyvä olla nestemäistä tai hyvin pehmeää.
  • Älä sylje, purskuttele nesteellä tai ime pillillä toimenpiteen jälkeen, sillä alipaine voi irrottaa haavan päälle muodostuneen verihyytymän.
  • Vältä tupakoimista, saunomista ja kovaa fyysistä rasitusta kuten esimerkiksi sykettä nostavaa liikuntaa poistopäivänä. Ota rauhallisesti leikkauksen jälkeen, lepää voinnin mukaan puoli-istuvassa asennossa.
  • Vältä kuumaa ruokaa ja kuumaa juomaa poistopäivänä, sillä korkea lämpötila laajentaa verisuonia ja lisää vuotoriskiä.
  • Huolehdi riittävästä kipulääkityksestä. Poistoalue on yleensä arka ja kipu tuntuu usein erityisesti poistoa seuraavana päivänä. Poiston jälkeiseen särkyyn voi ottaa tulehduskipulääkkeitä. Vältä kuitenkin asetyylisalisyylihappoa sisältäviä särkylääkkeitä kuten aspiriinia, sillä ne lisäävät vuotoalttiutta.
  • Turvotus on normaalia ja häviää usein noin viikossa. Ensimmäisinä päivinä toimenpiteen jälkeen voi esiintyä hieman lämmönnousua.
  • Mahdolliset ompeleet sulavat itsestään. Jos ne eivät kuitenkaan ole hävinneet kahden viikon sisällä leikkauksesta, ota yhteys Megaklinikkaan.

Ota yhteys Megaklinikkaan (puh. 09 58 400 300) tai aukioloaikojemme ulkopuolella hammaspäivystykseen jos

  • verenvuoto on runsasta tai ei lakkaa vuorokauden sisällä poistosta
  • särky käy sietämättömäksi tai poistokuoppa kipeytyy uudelleen 3-4 päivän kuluessa toimenpiteestä
  • kuume on jatkuvaa tai tulee muita oireita kuten pahoinvointia.

Asiakaspalvelu

Soita asiakaspalveluumme

(09) 58 400 300